Extranet.kepa.fi: Nyhjää tyhjästä

Kirjoittelin oheisen kolumnin Kepan extranetiin. Siinä on sen verran Pemba-kuvausta, että laitetaan tännekin.

Aikomukseni on selvittää kehityspolitiikkaa Mosambikin maaseudulla. Vaikka kaikki liittyy kaikkeen, käykö kuitenkin niin, että lopputulos on ilmeinen?

Pemban keskustassa pörrää muutama moottoripyörä ja pari nelivetoautoa. Ikkunoista virtaa lämmintä ilmaa. Yllätyksekseni huomaan, että täällä ei haise palaville roskille. Ainakaan nyt. Rantabulevardin valo neljän aikaan on kaunein, jonka olen nähnyt. Siinä on samaan aikaa iltapäivän pehmeä lämpö ja illan punertava rusko.

Apinanleipäpuut, baobabit, reunustavat tietä ja valkopurjeinen kalastaja-alus luovii kohti sateenkaarta. Nuoret tytöt kisailevat rannalla, pikkupoika horjuu polkupyörällä ohitse. Kaunis nainen kietoo perinteisen kapulana-hameen tiukemmalle vyötäisilleen ja puhuu kännykkään kuuluvasti. Juuri tänään Pembassa kaikki tuntuu olevan hyvin.

Olen saapunut tulevaan asemapaikkaani viikon vierialulle, hoitamaan paperisotaa ja asuntoasioita. Pemba on sadantuhannen asukkaan pikkuinen paratiisikylä, Cabo Delgadon provinssin pääkaupunki. Pienelle niemelle ahtautunut kaupunki mahtuu kouralliseen neliökilometrejä, hökkelikylä levittäytyy vähän mantereelle, muttei paljon.'

Uinuvaa turistikaupunkia olisi helppo sanoa maailmankaupan, ellei maailman, periferiaksi. Säilyketölkit pölyttyvät puisten kojujen hyllyillä, laihat miehet pyöräilevät polttopuulastissa kymmeniä kilometrejä torille, halkoja myymään. Kalastajat kantavat päivän saalista olalla ja huutelevat ohikulkijoille tarjouksia...

***

Miten täällä voisi selvittää kaupan ja kehitysrahoituksen globaaleja mekanismeja? Pikkupoikien kanniskelemat sanomalehdet kertovat jostain ihmeellisestä, vieraasta maailmasta. Teknologiasta, budjettituesta, kauppasopimuksista, kehityssuunnitelmista ja ministereiden puheista kaukana Maputossa.

Mutta vaikuttaa kansainvälinen talous täälläkin: kiinalaisten lahjoittamat bussit kuljettavat ihmisiä kaupungilta rannalle, saman maan metsäkoneet kynivät maaperää paljaaksi jalopuista. Satamassa tukkeja odottaa koko ajan pari rahtilaivaa.

Hotelleja nousee rantaviivalle, ja etenkin neitseellisille saarille. Lentokoneessa Lissabonista Maputoon juttelin laiskasti erään portugalilaisnaisen naisen kanssa, joka oli tulossa Pembaan konsultoimaan luksusturismin kehittämishanketta. Turismi on tämän paikan suurin vientituote, ja hanketta rahoittaa EU. Toteuttajina konsortio mosambikilaisia, portugalilaisia ja brasseja.

***

Minun mukanani siirtyy Kepan Mosambikin kehityspoliittisen tiedottajan pesti Maputosta tänne, kauas maan sykkivästä pääkaupungista.

Kun juttelin Maputossa lounaalla tanskalaisen MS-järjestön vapaaehtoisen kanssa, ymmärsin vihdoin sen, minkä tätä siirtoa puuhanneet kollegani olivat tajunneet jo aikaa sitten. MS:n Sanne työskentelee myös Pembassa, ja sanoi pyrkivänsä järjestämään temaattisia keskustelutilaisuuksia, joissa puhuttaisiin ajankohtaisista, sosiaalisista ja poliittisista asioista, kuten naisten asemasta, kehityksestä, lannoitteista, korruptiosta ja sen sellaisesta.

Niinhän Maputossa tehdään, mietin, ja tuollaista minunkin pitäisi Pembassa puuhata. Ja sitten tajusin eron. Siinä kun pääkaupungin vilinässä meidän piskuiset keskustelutilaisuutemme vetävät mukaan satunnaisia aktivisteja, joilla ei ole parempaakaan tekemistä, Pembassa tällainen keskustelutilaisuus on "the" keskustelutilaisuus. Se on se, mihin tullaan näyttäytymään ja kuulostamaan fiksulta.

Jos haluamme, me voimme melko helposti rakentaa kaupungin keskipisteen yhdeksi päiväksi. Se maksaa vain pari koria limsaa, muutaman sämpylän ja jonkin verran valmistelua. Koettakaapa sitä Helsingissä.

***

Mosambikin hallitus ajaa vallan hajottamista provinssitasolle, desentralisaatiota. Sen pitäisi tarkoittaa, että ulkomaisten avunantajien Mosambikin valtion budjettiin lahjoittamat rahatkin tulisivat tihkuen yhä enenevässä määrin myös Pembaan paikallishallinnon käyttöön.

Paikallisen kansalaisyhteiskunnan pitäisi seurata mitä rahoille tapahtuu, ja minun heidän mukanaan. Vaan onko paikallisilla järjestöillä eväitä siihen? Huhun mukaan koko Pemban hallintoapparaatissa on kaksi yliopistotutkinnon saanutta virkamiestä. Entä sitten järjestömaailmassa? Kuinka paljon voivat perinteisiin pienhankkeisiin tottuneet ihmiset ymmärtää kansainvälisten sopimusten ja teknisten indikaattorien maailmasta? Ja miksi heitä pitäisi edes kiinnostaa?

Kaikki on niin kovin alussa. Työsarkaa riittää, mutta onko tehtävä lopulta mahdollinen?

Pelottaa, että päädyn lopulta siihen tulokseen, ettei Mosambikin maaseudulla voi tehdä kehityspoliittista työtä. Pahimmillaan kokeilu menee kiville, ja seuraajani pestataan Maputoon. Mitä jää silloin käteen minulle? Epäonnistunut kenttäkokemus ja huono merkintä CV:ssä?

Tämä jäänee nähtäväksi. Pitää selvittää.