Uutiskatsaus

Iltapäivää. Muistin juuri, etten ole linkittänyt tänne vuolasta uutistuotantoani pitkään aikaan. Eli jos kiinnostaa, niin tällaisia asioita olen viime aikoina ajatellut:

• Eteläisen Afrikan suurin pato Mosambikin omistukseen
• Ensimmäinen EPA on täällä
• EPA jakoi eteläisen Afrikan kahtia
• Namibia taipui EPAan paineen alla
• Robert Mugabe jatkaa Zimbabwen johdossa

Kahvilassa

”Minulla on tyttöystävä”, Erik sanoi. Pyyhkäisi vähän hikeä, siemaisi soodavettä piskuisesta mustasta tölkistä, ja jatkoi, ”Hän on kahdeksannella, mutta osaa hädin tuskin lukea.”

Yritin miettiä minkä ikäinen tyttö mahtaisi olla. Ehkä parinkymmenen – täällä edetään koulussa kun voidaan. Erik itse oli ehkä... vajaan kuudenkymmenen. Juoppo kirjanpitäjä, joka neuvoi eri norjalaisia kehitysprojekteja taloudenpidossa.

”Hän saattaisi ottaa tämän savukerasian ja tavata hartaasti. S-A-F-A... ja kun hän pitkän yrittämisen jälkeen julistaisi ”Safari!”, hän katsoisi sinua silmiin ja hymyilisi ylpeästi. Niin kuin seitsenvuotias.”

Erik yritti matkia pienen koulutytön innostusta. Se oli väärin niin monella tapaa etten osannut laskea.

”Pari päivää sitten hän pyysi rahaa. 250 Meticalia, koska muuten ei pääsisi luokaltaan. Rahalla pääsee nimittäin sellaiseen kokeeseen, missä opettaja kirjoittaa liitutaululle tehtävien lisäksi myös vastaukset. Niinpä hän ei osaa mitään. On aina päässyt luokaltaan lahjomalla. Ja arvaa miksi hän haluaa isona? Asianajajaksi!”

Nauroimme liian kovaa. Lähetyssaarnaajat vilkaisivat paheksuvasti.

”No ei sentään lääkäriksi”, sanoin ja pyyhin silmiäni.

”Me nauramme, mutta oikeasti se on surullista. Eikä se ole vain täällä, vaan koko Afrikassa. Minulla on vaimo. Hän on nigerialainen, ja aivan samanlainen.”

Kirjakauppaan mars

No niin. Näköjään on WSOY kirjoittanut promotekstit kevään uutuuksista. Meikäläisen parin viime vuoden projekti "Köyhyyden ammattilainen" on nyt tilattavissa Bookplussasta.

Sellaisen testin

”Minä pyysin kanssa sellaisen testin kerran”, naapuri sanoi. Silmät punoittivat jo, tämä oli se hetki kun alettiin puhua totuutta, hetkeksi.

Kun menin hakemaan sitä, istuin klinikan vastapäiselle jalkakäytävälle. Poltin puoli askia tupakkaa, kädet täristen. Päätin, että on se perkele haettava. Eihän sitä sitten ole pakko lukea. Täällä testitulokset saa kirjekuoressa, voi mennä vaikka kotiin lukemaan.

Menin sisään, sanoin nimeni.

”Ai te olette herra Dias”, hoitaja sanoi, ikään kuin olisi odottanut minua. Tiesin olevani kusessa.

Otin kuoren ja menin ulos. Laitoin kirjeen asfaltille, istuin samaan paikkaan. Riisuin kenkäni ja poltin loput tupakat.

Katselin kirjettä. Vittujen vittu.

Taittelin sen, laitoin oikeaan kenkään, ja kengät jalkaan. Ja lähdin vanhan tyttöystävän kanssa baariin.

Dokattiin ja puhuttiin paskaa. Jossain vaiheessa puhe kääntyi tautiin. Hänkin oli tehnyt testin, se oli ollut negatiivinen.

”Hyvä sinulle”, sanoin. Mutten sanonut omasta testistäni mitään. Perkele että olinkin mennyt tekemään sen.

Kotona, jo aikamoisessa humalassa, otin vielä viskin ja mietin. Onhan niitä antiretroviraaleja, ei se enää ole kuolemantuomio. Päätin avata kuoren. Koitin katsoa sitä ensin valoa vasten, mutten nähnyt mitään. Se oli jo kulmasta revennyt ja nuhjuinen. Revin sen auki, ja luin. Vittu, negatiivinen.

Laitoin paperin pöydälle, viskilasin sen päälle, ja menin nukkumaan.

Aamulla sisko, jonka luona olin kylässä, kysyi mikä se paperi oli.

”Etkö tiedä mikä paperi se on?” kysyin.

”Tietysti tiedän.”

”No, se se on.”

”On sulla rohkeutta. Tulet kaupunkiin – yksin. Ja menet tekemään sen testin – yksin”, sisko päivitteli. ”On sinulla rohkeutta.”

Blokkasin kolumnistin

Ensi vuonna on sitten Kepan sivuilla 4 hienoa kolumnia. Binyavanga Wainaina suostui siihen, että saadaan käyttää sen olemassa olevia tekstejä.

Tsekatkaa sarkastinen essee siitä, kuinka Afrikasta pitää kirjoittaa.