”Minulla on tyttöystävä”, Erik sanoi. Pyyhkäisi vähän hikeä, siemaisi soodavettä piskuisesta mustasta tölkistä, ja jatkoi, ”Hän on kahdeksannella, mutta osaa hädin tuskin lukea.”
Yritin miettiä minkä ikäinen tyttö mahtaisi olla. Ehkä parinkymmenen – täällä edetään koulussa kun voidaan. Erik itse oli ehkä... vajaan kuudenkymmenen. Juoppo kirjanpitäjä, joka neuvoi eri norjalaisia kehitysprojekteja taloudenpidossa.
”Hän saattaisi ottaa tämän savukerasian ja tavata hartaasti. S-A-F-A... ja kun hän pitkän yrittämisen jälkeen julistaisi ”Safari!”, hän katsoisi sinua silmiin ja hymyilisi ylpeästi. Niin kuin seitsenvuotias.”
Erik yritti matkia pienen koulutytön innostusta. Se oli väärin niin monella tapaa etten osannut laskea.
”Pari päivää sitten hän pyysi rahaa. 250 Meticalia, koska muuten ei pääsisi luokaltaan. Rahalla pääsee nimittäin sellaiseen kokeeseen, missä opettaja kirjoittaa liitutaululle tehtävien lisäksi myös vastaukset. Niinpä hän ei osaa mitään. On aina päässyt luokaltaan lahjomalla. Ja arvaa miksi hän haluaa isona? Asianajajaksi!”
Nauroimme liian kovaa. Lähetyssaarnaajat vilkaisivat paheksuvasti.
”No ei sentään lääkäriksi”, sanoin ja pyyhin silmiäni.
”Me nauramme, mutta oikeasti se on surullista. Eikä se ole vain täällä, vaan koko Afrikassa. Minulla on vaimo. Hän on nigerialainen, ja aivan samanlainen.”
No comments:
Post a Comment