Turisti yllättyy ravintolassa

LISSABON. "Jahas, ehkä mä olenkin väärässä paikassa. Ulkopuolella mielestäni kyllä luki Cella, mutta täällä sisällä näyttäisi siltä, että paikan nimi onkin Olvi."

Tältä mahtoi näyttää tekstiviestini lissabonilaiselle tutuntutulle. Saattoi hymyilyttää, kun turisti luuli maan suosituinta kahvimerkkiä kuppilan nimeksi.

Eivätkä pienet kömmähdykset ravintolamaailmassa – kolmen päivän ajalta – tähän lopu.

"Fresca o natural?" kysyi tarjoilija, niin kuin aina, kun tilasin vettä. Vastasin "natural", ja niin kuin aina, sain pullon taskulämmintä eviania. Tänään lounaalla ajattelin, että voisi olla vissyn paikka, ja sanoin rohkeasti "fresca". Koin benelux-tapaisen valaistumisen, kun nuori nainen kantoi pöytään pullon tavallista vettä – mutta kylmää.

Fresca tarkoittaa tietysti raikasta, ja tyhmää olikin yhdistää se kuplimiseen. Mutta kysymys kuuluukin: pidetäänkö täällä niin paljon lämpimästä vedestä, että sitä pitää tarjoilijan kysyä erikseen? Ilmeisesti.

Alkupala-ansan opin varsin nopeasti. Listoilla toki on pitkät luettelot mitä paremman kuuloisia alkupaloja, ihan kohtuuhinnoissa, mutta näiden lisäksi tarjoilijat kantavat pöytiin kaikenmoista pientä naposteltavaa; leipää, juustoja, samosa-pasteijoita, salamia, jne.

"Tämäpä kivaa", ajattelin ja mutustelin sämpylää samalla kun luin artikkelia Portugalin Reilusta kaupasta. Enpä olekaan koskaan maksanut kuivasta leivänkäntystä viittä euroa – etenkään paikassa, jossa (menikö tää nyt oikein, Otto ja Jouni?) pihvi maksaa kahdeksan.

Tapana on siis jättää koskematta, jos ei halua että ne päätyvät laskuun. Eikö tuo ole vähän sama, kuin että tarjoilija kantaisi pöytään mitä vain, ja pistäisi laskuun sen, mitä ihmiset lopulta kelpuuttavat? Pari konjakkipaukkua, jäätelöitä, piirakoita, silakoita, ...? Todennäköisesti samat samosat kiertävät pöydästä toiseen koko päivän.

Viimeinen – ja mukavin – yllätys kävi samaisen tutuntutun kanssa vietetyn illan aikana. Lähdimme hänen kantakuppilastaan kohti kantaravintolaa, ja tajusin, että minulla oli vain pari viiskymppistä.

"Nuo eivät ole täällä kovin hyviä rahoja", tuttava opasti.

Eivätpä tietenkään. Mutta pelastus koitti, kun lasku saapui. Juomani kolme olutta maksoivat yhteensä kaikkinaiset kolme euroa ja sentit päälle. Taskunpohjallisella baanalle, siis.

Kaikki hyvin Lusomaassa

LISSABON. Vähän vaan pää solmussa, eka koulupäivä takana. Opettajat on oikein mukavia ja viehättäviä lissabonittaria, puhuvat vaan niin saatanan nopeasti, että meinaa pää hajota.

Kävin jättiakvaariossa. Kuvia ja videoita myöhemmin, sillä purkupiuha on tainnut lipsahtaa rahtiin. Tai jäänyt Helsinkiin sohvan alle. Tuolla on myös amerikkalaispariskunta ja yksi hollantilainen tyttö. Lohduttavaa on se, että mä puhun parhaiten meistä portua.

Pitää joku päivä kirjoittaa jotain oikeaa, nyt vain tällainen lyhyt terveinen.

No voi ny

Porvarihallitus, ja loskaa maassa.

Oikein hyvä aika lähteä. Onneksi Paavo sentään pääsi.

Kaikki vastaavat puhelimeen

Lähtemisessä on sama hauska ja väsyttävä puoli kuin ulkomailta palatessa, tai Suomen-visiiteillä: puhelin soi ja ihmiset järjestävät aikataulujaan ja jaksamistaan sen mukaan, että allekirjoittanutta voi tavata.

Onneksi tällä kertaa lähteminen on paljon rauhallisempaa. Kun lähdin melkein viisi vuotta sitten Sambiaan, yritin tässä vaiheessa vielä tehdä duunia ja perehtyä seuraavaan, ja juosta autokoulun läpi. Nyt täytyy samaan aikaan vain pakata ja siivota. Ja nähdä kavereita.

Keittiö on puunattu ja rahti lähtee viikon päästä. 100 kg, johon kuuluu vaatteiden ja kirjojen lisäksi DJ-kamat, vajaat 500 levyä ja sukellussetti. Vapaa-aikaan ainakin on varustauduttu hyvin.

Jahas, nyt loppui sanottava. Tämä blogi on toistaiseksi tsiljoona kertaa tylsempi kuin edellinen. Siihen ei voi linkittää, sillä sitä ei enää ole. Pitänee soittaa músicolle, jos se vaikka lähtisi yhdelle.

Takaisin töihin

Taas mennään.

Melkein kaksi vuotta takana Suomielämää kolmen vuoden Sambian-kommennuksen jälkeen, ja kaikenmoista on tapahtunut. Opiskelin ja valmistuin, sain töitä tiedottajana ja opettelin tiedottamaan. Kirjoitin käsikirjoituksen edellisen reissun merkintöjen pohjalta.

Ja sain töitä Mosambikin-toimiston tiedottajana. Parin viikon päästä lähden Lissaboniin hiomaan ja palauttelemaan muistiin portugalia, sitten Maputoon. Varsinainen määränpää, Pohjois-Mosambikin Pemba, tulee eteen kesäkuun lopussa.

Nyt siis pakkausta, ennenaikaista koti-ikävää, työttömänä loikoilua, siivoamista ja jäähyväisiä. Monia jäähyväisiä. Kämppä on ollut täynnä laatikoita jo pari kuukautta.

Kirjoittelen matkan varrelta myös muille foorumeille (ainakin työnantajan Afrikka-blogiin ja Kumppani-lehteen), mutta ajattelin että tämä tukikohta on perusteltu sikäli, että voin linkittää tänne kaiken vähänkään kiinnostavan muualla julkaistun. Suurempi määrä foorumeita tarkoittaa myös sitä, että jokainen ei päivity joka päivä, tai edes joka viikko - mutta koitan muistaa täällä kertoa jos muualla on jotain.

Linkitän tänne myös videoita, sitten kun niitä taas on. Edellisen keikan pätkiä voi käydä yytsimässä youtubessa.