Kumppani: Sitä saa mitä tilaa

Kolumnin väsäsin. Kauan sitten, mutta paperimaailmassa toimitusprosessi on hidas. Lue Kumppanista.

Kepa.fi: opiskelijaelämää

Aamun lehtikatsaus Kepassa.

kepa.fi: Viisikko ja palaneen ministeriön arvoitus

Mietin jonkin aikaa, kuinka käsitellä Mosambikin hiljattain palanutta maatalousministeriötä. Päädyin kaunokirjalliseen, ja postasin sen Kepaan. Ollos hyvät.

Lisätään tähän vielä huomio siitä, että kadun miehet olivat välittömästi sitä mieltä, että joku on polttanut ministeriön tahallaan (täytyy myöntää, juolahti se minunkin mieleeni). Pomo oli sitä mieltä, että automaattinen syyllisten etsiminen on sukua sille, että kaikkien kuolemantapausten ajatellaan olevan tavalla tai toisella jonkun syytä: joko "oikeasti" tai noituuden kautta. On niin vaikeaa ajatella, että ikäviä asioita ja onnettomuuksia voi vain tapahtua.

Sambian-matka valokuvin

Janne teki jo hienon kavalkadin matkaltamme Sambiaan. Tässä oma versioni.


Olimme siis katsomassa lehmiä, kokoustamisen ohella.

Tämä herra oli palannut maalle pitkän työuran jälkeen. Se on sambialainen unelma: palata rauhalliselle maaseudulle eläkkeelle. Monet eivät luonnollisesti elä eläkeikään saakka, ja loppujen osaltakin tämä vähän ihmetyttää: miksi kukaan haluaisi ympäristöön, missä ei ole sähköä tai sisälle tulevaa juoksevaa vettä? En ole koskaan oikein kunnolla ymmrtänyt maaseudun viehätystä.

Amerikkalaiset nostavat häntäänsä... tämä oli tarra keinosiemennystynnyrissä. Hmm...

Vastaava kuva oli Jannellakin. Laitan tämän piruillakseni, sillä mielestäni tämä on parempi... :-)
Ylösnousemuksen ravintola ja sekatavarakauppa.


Hyvä ystäväni ja isäntäni Luc on lukevinaan Tinttiä.

Ja laitetaan tämä viimeisen aamun aurinko tännekin, kun valo tässä on niin pähee.

Viileästä illasta

Mariaa nauratti aina, kun ihmiset valittelivat Maputon liikenneruuhkista. Rion kasvatille Mosambikin pääkaupungin kapeat kadut näyttäytyivät rauhallisina kärrypolkuina.

"Ja täällä on niin ihanan turvallista", hän huokaisi kun kävelimme puiden reunustamaa katua takaisin kotiin. Toisin kuin melkein kaikki ulkomaalaiset Mosambikissa, Maria piti uutta kotimaataan rauhan tyyssijana.

Olimme syöneet rauhallisen illallisen läheisessä nshima-ravintolassa. Kylmä yötuuli pyöritteli roskia kadulla.

Yksinäinen vartija murahti "boa noite" -tervehdyksen kun kävelimme ohitse.

"Tulen surulliseksi kun mietin, mitä tällä maalla on edessään", hän sanoi. "Ne liikenneruuhkat, saasteet ja rikollisuus... niin paljon vaaraa joka puolella. Ja sitä kohti täällä halutaan kehittyä."

"Kyllä täällä välillä kuulee tarinoita asuntoryöstöistä ja aseista", sanoin, jottei maailma olisi täysin mustavalkoinen.

"Mutta Brasiliassa ei ole mitään muita tarinoita", hän napautti. "Kaikilla on kauheita kertomuksia. Veitsiä, nyrkkejä, raiskauksia ja verta joka puolella. Täällä kaikki vielä ajattelevat että vaikka vaara onkin olemassa jossain, ei se kuitenkaan kosketa minua itseäni."

Vaikka Mosambikissa on paljon Brasiliaa, niin vielä on pitkä matka megakaupunkien elämään. Tuoko vaurastuminen välttämättä mukanaan turvattomuutta ja vaaraa? Todennäköisesti, sillä tämän päivän järjestelmässä tuloerot syvenevät ja esimerkiksi autojen määrä kasvaa.

Harvoin vaurastuvien kehitysmaiden varoja kai kohdennetaan ensi sijassa kaupunkien kaavojen kehitykseen, työllisyysohjelmiin tai joukkoliikenteeseen. Onko kyse kapitalismista?

"Ei", sanoi Maria. "Viime vuodet meillä ainakin on harrastettu niin sanottua sosialismia, meillä ja muualla Amerikassa. Mutta ongelmat pysyvät. Vika on ihmisessä, ahneudessa ja ahdingossa", hän sanoi ja puhalsi keuhkoistaan valkoista savua viileään iltaan.

Kepa.fi: Takaisin lapsuudenkotiin

Matkakuvaus ja yksi hieno kuva Kepan puolella.

Lusikkaan

Huomenna mennään Lusakaan... reilun viikon työmatkalle. Jännää nähdä, miten vanha kotikaupunki on parissa vuodessa muuttunut. Jos mitenkään.

Passikuvassa

MAPUTO -- Tulin Mosambikiin nippu passikuvia taskussani, mutta ne ovat jo kaikki menneet. Lisäkuvien ottaminen oli hauskempaa kuin kuvittelinkaan.

Kiinalaisperäinen valokuvausliikkeen omistaja (he olivat Sambiassakin muuten usein kiinalaisia) viittoili kiihtyneeseen sävyyn T-paitaani kohden ja puhui portugalia epäselvästi ja liian nopeasti. Tai ehkä se ei edes ollut portugalia.

"Se on suomalainen matkailuohjelma", selitin ja näytin hihan Madventures-tekstiä. Khakipaidan etumuksessa lukee suurin piirtein sama kiinaksi, ja se tuntui häiritsevän kauppiasta.

"Ei passikuvaa varten", hän sanoi rauhallisemmin. "Sinun pitää mennä kotiin ja laittaa puku päälle."

Saman tien minut kuitenkin vietiin yläkertaan studioon t-paidassa. Siellä päälleni iskettiin sininen paita ja musta pikkutakki, aivan liian isoja molemmat. Mosambikilaisessa passikuvassa pitää siis olla siistinä.

Valokuvaaja mietti ensin, että kuva pitäisi ottaa ilman silmälaseja, jotta ei tulisi heijastuksia. Sain kuitenkin lopulta pitää rillit.

Äärimmäisen kärsivällisesti mies asetteli minut tuoliin. Kaulukset kohennettiin, napit laitettiin suoraan. Paita suoristettiin takin liepeiden alle. Silmälaseja kallistettiin vasemmalle. Sitten oikealle.

Tuolia käännettiin, hartioita nostettiin. Päätä käännettiin ja suoristettiin. Katsoin ikivanhaa kameraa jalustalla ja koitin parhaani pidättäytyä nauramasta. En millään voinut uskoa, että lopputulos olisi kaiken sen vaivan arvoista.

"Bellissimo", valokuvaaja sanoi kun hän otti toisen kuvan. Niinpä niin, olen aivan samaa mieltä. Katsokaa vaikka.

Kepa.fi: Koulutuksessa

Lyhkänen dialogi Kepan puolella.

Kepa.fi: Toimetonna

Kepa meni päivittämään blogityökalun, joten kaikki täältä sinne osoittaneet linkit lakkasivat toimimasta. Nyt pitäisivät olla kunnossa, mutta vieläkään ei Kepassa näy kirjoittajan nimeä. Tämä uusin teksti siellä on kuitenkin minun: Kepa.fi: Toimetonna.

Manta kertaa kaksi

Pari pikkuista videota mantoista Tofossa. Nättiä oli...

Onko koolla väliä?

Ei ole iso kaupunki tämä Pemba, ainakin jos ilmasta tutkailleepi...

Kepa.fi: Hartiavoimin hallintoa

Ensimmäisiä oireita hallintovitutuksesta Kepan päiväkirjassa...

kepa.fi: vanhasta uuteen koulukuntaan

Myös Kepan Afrikka-blogissa uusi teksti, se faz favor.

Extranet.kepa.fi: Nyhjää tyhjästä

Kirjoittelin oheisen kolumnin Kepan extranetiin. Siinä on sen verran Pemba-kuvausta, että laitetaan tännekin.

Aikomukseni on selvittää kehityspolitiikkaa Mosambikin maaseudulla. Vaikka kaikki liittyy kaikkeen, käykö kuitenkin niin, että lopputulos on ilmeinen?

Pemban keskustassa pörrää muutama moottoripyörä ja pari nelivetoautoa. Ikkunoista virtaa lämmintä ilmaa. Yllätyksekseni huomaan, että täällä ei haise palaville roskille. Ainakaan nyt. Rantabulevardin valo neljän aikaan on kaunein, jonka olen nähnyt. Siinä on samaan aikaa iltapäivän pehmeä lämpö ja illan punertava rusko.

Apinanleipäpuut, baobabit, reunustavat tietä ja valkopurjeinen kalastaja-alus luovii kohti sateenkaarta. Nuoret tytöt kisailevat rannalla, pikkupoika horjuu polkupyörällä ohitse. Kaunis nainen kietoo perinteisen kapulana-hameen tiukemmalle vyötäisilleen ja puhuu kännykkään kuuluvasti. Juuri tänään Pembassa kaikki tuntuu olevan hyvin.

Olen saapunut tulevaan asemapaikkaani viikon vierialulle, hoitamaan paperisotaa ja asuntoasioita. Pemba on sadantuhannen asukkaan pikkuinen paratiisikylä, Cabo Delgadon provinssin pääkaupunki. Pienelle niemelle ahtautunut kaupunki mahtuu kouralliseen neliökilometrejä, hökkelikylä levittäytyy vähän mantereelle, muttei paljon.'

Uinuvaa turistikaupunkia olisi helppo sanoa maailmankaupan, ellei maailman, periferiaksi. Säilyketölkit pölyttyvät puisten kojujen hyllyillä, laihat miehet pyöräilevät polttopuulastissa kymmeniä kilometrejä torille, halkoja myymään. Kalastajat kantavat päivän saalista olalla ja huutelevat ohikulkijoille tarjouksia...

***

Miten täällä voisi selvittää kaupan ja kehitysrahoituksen globaaleja mekanismeja? Pikkupoikien kanniskelemat sanomalehdet kertovat jostain ihmeellisestä, vieraasta maailmasta. Teknologiasta, budjettituesta, kauppasopimuksista, kehityssuunnitelmista ja ministereiden puheista kaukana Maputossa.

Mutta vaikuttaa kansainvälinen talous täälläkin: kiinalaisten lahjoittamat bussit kuljettavat ihmisiä kaupungilta rannalle, saman maan metsäkoneet kynivät maaperää paljaaksi jalopuista. Satamassa tukkeja odottaa koko ajan pari rahtilaivaa.

Hotelleja nousee rantaviivalle, ja etenkin neitseellisille saarille. Lentokoneessa Lissabonista Maputoon juttelin laiskasti erään portugalilaisnaisen naisen kanssa, joka oli tulossa Pembaan konsultoimaan luksusturismin kehittämishanketta. Turismi on tämän paikan suurin vientituote, ja hanketta rahoittaa EU. Toteuttajina konsortio mosambikilaisia, portugalilaisia ja brasseja.

***

Minun mukanani siirtyy Kepan Mosambikin kehityspoliittisen tiedottajan pesti Maputosta tänne, kauas maan sykkivästä pääkaupungista.

Kun juttelin Maputossa lounaalla tanskalaisen MS-järjestön vapaaehtoisen kanssa, ymmärsin vihdoin sen, minkä tätä siirtoa puuhanneet kollegani olivat tajunneet jo aikaa sitten. MS:n Sanne työskentelee myös Pembassa, ja sanoi pyrkivänsä järjestämään temaattisia keskustelutilaisuuksia, joissa puhuttaisiin ajankohtaisista, sosiaalisista ja poliittisista asioista, kuten naisten asemasta, kehityksestä, lannoitteista, korruptiosta ja sen sellaisesta.

Niinhän Maputossa tehdään, mietin, ja tuollaista minunkin pitäisi Pembassa puuhata. Ja sitten tajusin eron. Siinä kun pääkaupungin vilinässä meidän piskuiset keskustelutilaisuutemme vetävät mukaan satunnaisia aktivisteja, joilla ei ole parempaakaan tekemistä, Pembassa tällainen keskustelutilaisuus on "the" keskustelutilaisuus. Se on se, mihin tullaan näyttäytymään ja kuulostamaan fiksulta.

Jos haluamme, me voimme melko helposti rakentaa kaupungin keskipisteen yhdeksi päiväksi. Se maksaa vain pari koria limsaa, muutaman sämpylän ja jonkin verran valmistelua. Koettakaapa sitä Helsingissä.

***

Mosambikin hallitus ajaa vallan hajottamista provinssitasolle, desentralisaatiota. Sen pitäisi tarkoittaa, että ulkomaisten avunantajien Mosambikin valtion budjettiin lahjoittamat rahatkin tulisivat tihkuen yhä enenevässä määrin myös Pembaan paikallishallinnon käyttöön.

Paikallisen kansalaisyhteiskunnan pitäisi seurata mitä rahoille tapahtuu, ja minun heidän mukanaan. Vaan onko paikallisilla järjestöillä eväitä siihen? Huhun mukaan koko Pemban hallintoapparaatissa on kaksi yliopistotutkinnon saanutta virkamiestä. Entä sitten järjestömaailmassa? Kuinka paljon voivat perinteisiin pienhankkeisiin tottuneet ihmiset ymmärtää kansainvälisten sopimusten ja teknisten indikaattorien maailmasta? Ja miksi heitä pitäisi edes kiinnostaa?

Kaikki on niin kovin alussa. Työsarkaa riittää, mutta onko tehtävä lopulta mahdollinen?

Pelottaa, että päädyn lopulta siihen tulokseen, ettei Mosambikin maaseudulla voi tehdä kehityspoliittista työtä. Pahimmillaan kokeilu menee kiville, ja seuraajani pestataan Maputoon. Mitä jää silloin käteen minulle? Epäonnistunut kenttäkokemus ja huono merkintä CV:ssä?

Tämä jäänee nähtäväksi. Pitää selvittää.