PEMBA -- "Syökööt leivoksia", tuhahti kissa kun toimittaja ihmetteli että onkos se nyt oikein että kotieläin vetelee herkkuja napaan kun kansa jonottaa yön yli leipää.
Lisää Kepan puolella
Friday, November 30, 2007
Kreivi: hanki ne numerot
Kreivi istui sohvalle ja suki partaansa. Hän oli näyttävä mies: reilusti yli kahden metrin ja langanlaiha.
”Mitä puuhaat?” hän aloitti.
”En ihmeitä. Tulin töistä, menen kohta pariksi tunniksi salille, sitten ehkä Campismoon oluelle.” Leirintäalueen turistibaari oli piskuisen kaupungin ainoa. Baari, siis.
”Onko sinulla Davidin numeroa?” Kreivi sanoi. ”Aga Khanin Davidin. Ja jos on, voimmeko soittaa hänelle?” hän jatkoi, ja naurahti. ”Unohdin puhelimen tukikohtaan.”
”Sori Kreivi, ei ole tässä”, sanoin. Hän siristi silmiään kuullessaan lempinimen. Kreivi inhosi nimeään virallisesti, mutta oikeasti se vähän hiveli häntä. Hän oli itse asiassa saksalainen herttua, mutta Kreivi kuulosti monien mielestä paremmalta. Mosambikiin hän oli ajautunut vuosikymmen sitten, suojelemaan jalopuita suvun rahoilla.
”Mutta yleensä perjantaisin Aga Khanin tytöt käyvät salilla kanssa. Voin kysyä niiltä, ikävä kyllä mulla ei ole niidenkään numeroita”, vastasin.
”Ahaa, Aga Jhanin tytöt käyvät salilla”, Kreivi nauroi. ”Siksi siis sinäkin.” Kreivi puhui niin virheetöntä englantia, että useimmat luulivat häntä britiksi.
”Luet minua kuin avointa kirjaa.”
”Muttet vielä ole saanut numeroita? No, onhan sinulla aikaa.”
”Niinpä.”
”Kuinka vanha olet?”
”31.”
”Hanki ne numerot. On parempi, että hankit ne numerot pian”, Kreivi sanoi ja naurahti. ”Vaikka mitä sinä minua kuuntelemaan. Minä olen neljäkymmentäkaksi, eikä minulla ole yhtään numeroa.”
”Mitä puuhaat?” hän aloitti.
”En ihmeitä. Tulin töistä, menen kohta pariksi tunniksi salille, sitten ehkä Campismoon oluelle.” Leirintäalueen turistibaari oli piskuisen kaupungin ainoa. Baari, siis.
”Onko sinulla Davidin numeroa?” Kreivi sanoi. ”Aga Khanin Davidin. Ja jos on, voimmeko soittaa hänelle?” hän jatkoi, ja naurahti. ”Unohdin puhelimen tukikohtaan.”
”Sori Kreivi, ei ole tässä”, sanoin. Hän siristi silmiään kuullessaan lempinimen. Kreivi inhosi nimeään virallisesti, mutta oikeasti se vähän hiveli häntä. Hän oli itse asiassa saksalainen herttua, mutta Kreivi kuulosti monien mielestä paremmalta. Mosambikiin hän oli ajautunut vuosikymmen sitten, suojelemaan jalopuita suvun rahoilla.
”Mutta yleensä perjantaisin Aga Khanin tytöt käyvät salilla kanssa. Voin kysyä niiltä, ikävä kyllä mulla ei ole niidenkään numeroita”, vastasin.
”Ahaa, Aga Jhanin tytöt käyvät salilla”, Kreivi nauroi. ”Siksi siis sinäkin.” Kreivi puhui niin virheetöntä englantia, että useimmat luulivat häntä britiksi.
”Luet minua kuin avointa kirjaa.”
”Muttet vielä ole saanut numeroita? No, onhan sinulla aikaa.”
”Niinpä.”
”Kuinka vanha olet?”
”31.”
”Hanki ne numerot. On parempi, että hankit ne numerot pian”, Kreivi sanoi ja naurahti. ”Vaikka mitä sinä minua kuuntelemaan. Minä olen neljäkymmentäkaksi, eikä minulla ole yhtään numeroa.”
Tuesday, November 27, 2007
Kuplan kaikkivoipaisuus ja yksinäisyys
Ekspatin elämää leimaavat samaan aikaan tunteet kaikkivoipaisuudesta ja yksinäisyydestä. Kaikkivoipaisuus saa nuoren tanskalaisnaisen radiota kuunnellessaan ajattelemaan, että hänpä kirjoittaa Jamie Cullumille ja pyytää tätä Pemban pikkukaupungin kalaravintolaan keikalle. Kun on jonkin aikaa tottunut siihen, että mitä tahansa voi saada, niin sortuu ajattelemaan, että kaikki on vain käden kurotuksen päässä.
Cullumilla on naistenlehtien mukaan brasilialainen tyttöystävä (ja miksei olisi?), joten hän varmaan on kiinnostunut kehitysmaista. Maputossa Britannian lähettiläs flirttaili sen verran mukavasti, että kyllä hän varmaan maksaisi keikan. Yksi puhelu, yksi sähköposti.
Yksinäisyys taas saa ruotsalaisvapaaehtoisen lähettelemään monia tekstiviestejä hiljattain tapaamalleen suomalaismiehelle, vain siksi että tämä sattui olemaan uusi. Ei hän varmaan kotona olisi miestä edes huomannut, mutta täällä hän oli uusi ihminen, kaupungissa jossa ei edes asu. Mutta silti joku, jolle puhua, vaikka edes yhden illan.
Ilha de Moçambique
Ilma pysähtyy, kun meri on alhaalla. Ihan kuin taivas olisi hengittänyt sisään, ja pidätti nyt hengitystään hetken, ennen kuin puhaltaisi taas tuulena itsensä nousevan vuoroveden ylle. Silloin, hetken aikaa, hiki nousee käsivarsille pieniksi pisaroiksi, ja tuulettimien hento kahina kuuluu sisältä terassille kutsuvana.
Musta palvelija kaataa vettä termoskannuun. Se kumisee; äänestä tietää että vesi kiehuu vieläkin. Ilmassa on niin paljon valoa, että se hämärtää maiseman. Kuin harso, valkoinen hyttysverkko.
Wednesday, November 21, 2007
kepa.fi: Yksi tyranni on taas poissa
PEMBA -- Rhodesian entinen valtionpäämies Ian Smith kuoli Etelä-Afrikassa 88-vuotiaana. Zimbabwen nykyhallitus ei sure entisen apartheid-miehen poismenoa. Päiväkirjailija uumoilee, että Mugaben muistokirjoitus tulee kuitenkin olemaan samanlainen.
Koko teksti Kepan puolella.
Koko teksti Kepan puolella.
Monday, November 19, 2007
kepa.fi: strumffataan strumffia
Sainpas vihdoin tehtyä tämän smurffitekstin. Kohta siellä joku lukija käy nurisemaan siitä, kuinka pitäisi kirjoittaa oikeista asioista.
Kepa.fi: Uutisia
Tuli kirjoitettua juttuja:
Mosambikin maaseudulla lobbarit ovat harvassa
V**tuakos sitä valtiolla (tähdet ei oo mun)
Minimipalkka kiistakapulana Mosambikissa
Mosambikin maaseudulla lobbarit ovat harvassa
V**tuakos sitä valtiolla (tähdet ei oo mun)
Minimipalkka kiistakapulana Mosambikissa
Subscribe to:
Posts (Atom)
